Käväisin maistelemassa Sadonkorjuu 2013 illallisen antimia 26.10. Tampere-talossa. Kuten nimikin kertoo tapahtumassa on tarjolla erilaisia syksyn herkkuja. Menu sisälsi 10 ruokalajia, joten syötävää todella riitti. Alkupalat, pääruoka ja jälkiruoat tarjoiltiin pöytään, mutta kylmät alkuruuat ja salaatit noudettiin buffetista, mikä olikin varsin petollista mahan tilavuuden suhteen. Lämpimän pääruoan kanssa kävikin sitten köpelösti, sillä en jaksanut syödä koko annosta. Jälkiruoat menivät joten kuten makeutensa ansiosta alas.

Menu oli toki herkullinen, mutta en oikein pidä ruoista, joissa raaka-aineet on soseutettu (kuten pateet yms.). Tällaisia ruokia menu sisälsi aika paljon. Parhainta olivat kylmäsavukuha ja kurpitsamousse. Jälkikäteen huomasi, että illallisella tuli syötyä ihan liikaa ja seuraava päiväkin meni vielä sulatellessa. En varmaankaan enää osallistu näin mittavaan illalliseen, vaan jätän ne suursyömäreille. Minulle riittää korkeintaan alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka!